Rakas Joulupukki,

Huomasin tänään ilokseni erään valokuvausfoorumin kalenterista joulun saapuvan jo vilkkaasti ja iloisesti helisten. Onneksi siellä on tällainen hieno kalenteri. Muuten koko joulu olisi mennyt ohitseni huomaamatta foorumeilla väitellessä ja todistellessa miten väärässä ja huonoja valokuvaajia kaikki muut ovat. Näin meidän kesken haluaisinkin sanoa, että ihmettelen suuresti millaisia ihmisiä valokuvausfoorumeille pesiytyy. Mutta nyt siihen varsinaiseen asiaani: Minun toivomuslista!!
1. Uusi kamera: En ole koskaan ollut tyytyväinen aikaisempiin kameroihini enkä myöskään ole koskaan oppinut niitä käyttämään. Uudella pääsisin uuteen ihanaan alkuun.
2. Uusia objektiiveja: Vanhat ovat jo niin vanhoja, etten saa niillä enää hyviä kuvia aikaiseksi. Sitäpaitsi tekniikka on harpannut viime joulusta aimo askeleen eteenpäin, joten myös reunapiirrot ovat kehittyneet ja diffraktio vähentynyt. Lisäksi olen lukenut foorumeilta, että vakaajalliset objektiivit ovat hienointa hienoa markkinoilla. Niillä voi kuvata jo ihan pimeässäkin ja vakaajallisilla teleobjektiiveilla saa huipputerävän kuvan vaikka miten kaukaa.
3. Paljon kuvaustarvikkeita: Viime jouluisten kuvausliivien ja -takin, salaman, filttereiden, jalustan, kuulapään, videopään, kennonpuhdistusvälineiden, muistikortin, vara-akun, valotusmittarin, laukun, repun, skannerin, tietokoneen, näytön ja lippiksen lisäksi haluaisin uudet versiot edellisistä. Muuten en voi esiintyä vakavasti otettavana valokuvaajana foorumeilla. En halua, että nämä kaikki minua huonommat valokuvaajat nauravat minulle.
4. Kuusi uutta vitriiniä välineilleni: Entiset kuusi ovat niin täynnä, että välineiden tyylikäs sommittelu vitriineiden sisään alkaa olla aika hankalaa. Vitriineiden tulisi olla antiikkipetsattua tammea kristalliovin. Lisäksi niiden pitäisi olla valaistuja jonkin tunnetun ja luotettavan salamavalmistajan valolaittein.
5. Valokuvaukseen liittyvää kirjallisuutta: Aikaisempien teosten tieto on jo vanhentunutta enkä voi korostaa ylivertaisuuttani virheellisillä tiedoilla.
6. Ja sokerina pohjalla: Haluaisin oman valokuvausfoorumin, johon voin valita haluamani jäsenet. Sinne ei saisi päästä ketään, joka on ollut ilkeä minulle kuluneiden vuosien aikana. Näin meidän kesken taas; en ymmärrä edes mitä tarvetta joillakin on ilkeillä minulle. Olen kuitenkin niin paljon muita edellä harrastukseni kanssa, että muiden tulisi seurata minua ja näkemyksiäni.

Mutta nyt, Rakas Joulupukki, eiköhän nämä riitä taas vuodeksi eteenpäin. Jään odottamaan innolla yllätyslahjojasi. Suurkiitos kaikesta jo näin etukäteen.

Tahvo Kohina

Olen sairastunut. Tai ainakin uskon niin. Olen riippuvainen valokuvauksesta. Huomasin addiktion alkuoireita ehkä kolme vuotta sitten. Aloin miettiä yhä useammin valokuvausta ja uusia valokuvauskohteita. Oireet pahenivat lähes huomaamattani. Yhä useammin otin kameralaukun mukaan kotoa lähtiessäni. Viimeinen niitti taisi olla “Kuva päivässä 2008″-projekti. Nykyisin en lähde juuri minnenkään ilman kameraa.
Nykyisin keskiverto vapaapäivä menee näin: Aamulla ajoissa hereille. Vaimo töihin, poika kouluun ja tyttö päiväkotiin jos on hoitopäivä. Jos ei ole niin tyttö kulkee mukana. Sitten keskustaan suosimaani kahvilaan aamukahville ja katselemaan miltä kaupunki ja kansalaiset näyttävät sillä kertaa. Harhailen hitaasti pitkin katuja ja kauppakeskuksia. Katselen tarkasti vastaantulijoita, heidän kasvojenpiirteitä ja yleistä olemusta. Tutkin ympäristöä taukoamatta mahdollisen tallentamisen arvoisen katukuvan toivossa. Katukuvaus on tosin hiukan hankalaa Kouvolassa, ihmiset väistävät kameraa järjestelmällisesti. Tai sitten väistely johtuu minusta. Mene, tutki ja tiedä. Joka tapauksessa hahmottelen ympäristöäni 3:2 ruutuina ja niiden yhdistelminä. Katukuvaukseni on vielä sikäli alkuvaiheessa, etten osaa vielä lähestyä ihmisiä riittävän rohkeasti. Johtuu varmaan yleisestä kamerapelosta ja minun metsäläisyydestä. Useammin tulee tuotettua kaupunkikuvaa. Kaikenlaista kuvaa syntyy kuitenkin lähes päivittäin.
Outo piirre itsessäni on arvostelukyvyttömyys omia kuvia kohtaan. En vain osaa nähdä mikä on hyvää ja mikä huonoa. En tiedä miksi. Ehkä en osaa kuvanlukua ollenkaan. Toisaalta se on minulle melko yhdentekevää. Kuvaan pääasiassa itselleni vaikka kuvia onkin julkisesti nähtävillä. Tällä hetkellä tuntuu, että kehitykseni on täysin pysähtynyt vaikka miten yritän oppia ja kehittää itselleni uusia juttuja.
Kaikenkaikkiaan tämän riippuvuuden kanssa on kuitenkin helppo elää. En tiedä voiko tästä parantua ja haluanko edes. Voiko tämä riippuvuus johtaa hulluuteen. Kuolenko ns. saappaat jalassa eli lähinnä kai sormi laukaisimella. Kuvaa minun on kuitenkin jatkuvasti tuotettava tai vähintään mietittävä enkä koe sitä ongelmaksi itselleni enkä läheisillenikään.

Valokuvaus on sairastunut. Hyvin vakavasti ja ehkä peruttamattomastikin. Oireita on luettavissa miltä tahansa aiheeseen liittyvältä foorumilta. Foorumeja diagnosoidessa oireet viittaavat maanis-depressiivisyyteen ja skitsofreniaan. Ajoittain mennään sellaisessa myötätuulessa aallonharjalla, ettei tällainen rivikuvaaja pysy mukana ollenkaan. Toisinaan taas sukellellaan pää niin syvällä pohjamudissa, ettei puheenaiheet ole kenenkään tavoitettavissa saati ymmärrettävissä. Mikä valokuvauksen on sitten sairastuttanut? Onko se filmikehitteiden käryt vai digikuvan maksuttomuuden hurmos? Vaikea sanoa, koska molemmat kategoriat kärsivät samoista oireista. Itse epäilen sairauden aiheuttajiksi aiheen harrastajia.

Valokuvausfoorumit ovat täynnä toinen toistaan viisaampia ja hullumpia harrastajia ja ammattilaisiakin. Näiden sekaan kun sotketaan muutamat itse täydellisyydet niin kaaos on hallitsematon. Kuvakeskustelun kaava on seuraavanlainen: Täydellisyys postaa kuvan kaikkien nähtäville. Hullut ja viisaat kokontuvat kuvan ääreen huokailemaan. Hullut joko ylistävät kuvaa yltiöpäisesti vaikkeivat siitä mitään ymmärräkään, mutta vaikuttavat näin tehden viisailta tai vaihtoehtoisesti alkavat nimitellä ja sättiä kuvaajaa itseään milloin mistäkin aiheesta välttäen kuitenkin sanomasta itse kuvasta mitään. Viisaat taas aloittavat kuvan ruotimisen sen teknisistä virheistä. Horisontti on miten sattuu, tumma pää on tukossa, vaalea pää on puhki, keinovalon hallinta ei toimi, vallitsevan valon hallinta on hallitsematonta, mallin asento on väärä, kuva ei edusta yleisesti hyväksyttyä linjaa jne. Pääasia on kuitenkin se, että kuvasta kaivetaan esiin mahdollisimman paljon virheitä ja epäkohtia. Niin tai näin. Pian keskustelu ajautuu ilmiriitaan kaikkien siihen osallistuneiden kesken, joka johtaa loputtomaan kostokirjoitteluun ja häiriköintiin.

Oman lukunsa valokuvauksen parissa ovat insinööridigikuvaajat. Tämä heimo kuvaa itse asiassa melko vähän ja esittelee kuviaan vielä vähemmän. He saavat näppylöitä jos reunapiirron kohina ylittää pikselimäärän croppikertoimen millimetrimäärän kinokoossa zoomin ollessa rajoittamaton. Hämmentävää eikö totta. Kalustoa on päivitettävä tuoreemmaksi vähintään viikoittain tai muuten ei pärjää harrastuksen parissa. Kaikkein pahin synti näiden omissa kuvissa on kohina. Sama pätee tosin myös muidenkin kuviin. Kohina on saatanasta. Olenkin odotellut milloin foorumeille ilmestyy ensimmäinen manaaja, joka kukistaa kohisevat kennot.

Mitä tapahtui itse kuvalle? Se on nyt revitty, riidelty, unohdettu ja hautautunut “keskustelun” kohinaan. Kukaan ei muutaman puheenvuoron jälkeen enää muista mitä kuva edes esitti. Vai oliko “keskustelussa” kuvaa ollenkaan? Ehkä joku vain sanoi jotain sopimatonta väärälle henkilölle ja aiheutti ymmärtämättään ties miten monennen vallankumouksen. Mitä tästä nyt sitten opittiin? Tuskin mitään eikä tämä mikään oppikirjaluento ollutkaan. Ihmettelen vaan tätä harrastuksen oravanpyörää ja niitä, jotka sitä jaksavat niin innolla pyörittää. Mutta antaa pyöriä vaan, vauhdin seuraaminen hieman syrjemmästä on joskus riemukasta ja viihdyttävää puuhaa.

Välineiden määrä on ainainen ongelma johon minäkin törmäsin mennä viikonloppuna. Mikä olisi tarpeellinen määrä vehkeitä mukana, jotta kaikki tarvittava olisi mukana.

Ajelin jawalla Tampereelta alaspäin pieniä hiekkateitä pitkin, ja kun tulin peltoaukealle niin huomasin pellolla seisovan ylvään kurjen.

Ajattelin että otampas tuosta kurjesta kuvan kun kerta näkyviin tuli. Ajoin jawani kurjen viereen ja rupesin ottamaan kuvaa kun huomasin että Kurki on liian iso lintu eli ei mahtunut kurjenpää kuvaan mukaan.
No minä vaihtamaan kieviin laajista jotta saisin sekä linnun että mopon samaan kuvaan. asettelin jalustan sopivalle korkeudelle ja rupesin ottamaan kuvaa kun mieleeni tuli internetistä lukemani hyvä ohje että linnun päässä ei saa kasvaa oksia.

Niinpä sanoin Kurjelle että et viittis siirtyä hieman vasempaan niin ei ole sitten tuo taustalla oleva puu niin pahassa paikassa. No mutta se pirun lintu siirtyikin oikeaan. Hoksasin että katselen kuvaa kuilusta jolloin näen kaiken peilikuvana ja lintu oli siirtynyt juuri kuten pyysin. Pyysin uudelleen että siirryppäs nyt toiseen suuntaan, mutta lintupa ei enää siirtynyt.

Nouhätä ole sinä tirppa paikoillasi niin minä siirryn tokaisin ja rupesin siirtämään jalustaa parempaan paikkaan. Kun olin siirtynyt totesin että nyt pitää Jawaakin siirtää hhieman jolloin kuvasta tulisi tasapainoisempi.
Menin ja polkaisin jawan käyntiin siirtääkseni sitä hieman niin eikös kurki ottanut nokkiinsa ja lentänyt pois kesken kuvaamisen.

Eli jos mulla olis ollu tilttaava ja shiftaava tsuumi kiinni niin olisin saanut mainion kuvan.